Säihkettä...

Pikaiset haukahdukset kaikille! On kiirettä pitänyt, enkä ole juuri koneen ääressä istunut.

Äiskä ja tytöt harrastavat iltaisin tai sitten me ollaan pihalla sadonkorjuuhommissa (minä kerään suuhuni jokaisen tippuneen karhunvatukan ja kerjään lisää vielä vieressä olevilta ihmisiltä, NAM).

Iltakahdeksalta me käydään pitemmällä lenkillä, ja siinä sen sitten huomaa ... syksyn tulon. On hämärää ja pimeää. Äiskällä ja tytöillä on hienot heijastinliivit, mutta mulla ei ollutkaan. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen: äiskän työkaveri Kirsti antoi meille kokeiluun hienon liivin ja nyt me NÄYTÄÄN pimeällä, tuli tänään testattua. Äiskä ja Sanni kävi vielä kaupoilla ja hommasi uuden hihnankin, siinäkin heijastinnauha mukana.

Vähän aikaa mä ihmettelin mikä mun selkään laitettiin, mutta nuuskuttelun ja parin maistamisen jälkeen se ei häirinnyt mua enää yhtään. Äiti huokaili tyytyväisenä: "joskus asiat voi olla helppoja, useimmiten ei...", mä en sitä oikein ymmärtänyt, mulle kaikki on kuitenkin suhteellisen helppoa ja yksinkertaista.

Tähän väliin en voi olla kehumatta: äiskä kyllästyi viikko sitten mun riekkumiseen keittiössä kun on ihmisten ruoka-aika. Ennen mä makoilin pöydän takana nätisti, niin ettei mun olemassaoloa huomannutkaan, mutta koipien kasvaessa myös ego meinasi ruveta kasvamaan. Niinhän siinä sitten kävi, että mut nykyään häädetään keittiöstä ihmisten syödessä. Pari -kolme päivää mä en meinannut sitä millään uskoa, mutta ei siinä mitkään temput auttanut. Tänään poistuminen sujui jo yhdellä käskyllä, enkä käynyt kertaakaan riekkumassa ovella, että: joko?joko?joko?

Että tälläisiä kuulumisia (ja näkymisiä). T: Tellu

PS: Muistakaa tekin kaikki säihkyä iltahämärissä!

Pitkinpoikin juoksentelua...

Heissan kaverit! Kiireitä on pidellyt, en ole ehtinyt tännekään kirjoittaa. Koulutuksessa olen käynyt ahkerasti ja kotonakin harjoiteltu päivittäin, ainakin jotain pientä. Mutta mitä pieni collie ei tekisi ihanien raksujen eteen...

Kävin katsastamassa agilitykisoja, kun ne pidettiin Janakkalan koirakerhon kentällä, siellä samalla missä minäkin koulussa käyn. Oltiin tehty treffit toisen collieiden omistajan, Katri Vlasovin kanssa ja kylläpä hänellä olikin komeat pojat! Mä olin ihan ihastunut! Äiskä ei osannut ottaa hyvää kuvaa, mutta tästä voi pientä esimakua päätellä. Me siinä seurataan, miten toiset osaa agi-radalla kulkea.

Mä olen ollut myös katsomassa monta pesäpallo-ottelua. Mun perheen tytöt kaikki pelaa Janakkalan Janassa ja usein niiden pelireissut suuntautuu myös Helsingin suuntaan. Käytiin Roihuvuoressa, aika lähellä siinä, missä mun kasvattaja asuu. Ei nähty tuttuja, mutta F-tyttöjen peli kulki hienosti, kaksi voittoa tuli kotiin sillä kertaa.

D-tytöillä oli peli Espoossa, ja taas mä olin matkassa mukana. Autossa kulkeminen on mulle jo aikas iisiä, ei mua hetkauta muu kuin se lähteminen. Auton takaluukku kun aukeaa, mä lähden turvallisen välimatkan päähän, etten joutuisi taas kyytiin, mutta kyydissä olo ei ole sitten enää ongelma.

Mutta takaisin sinne Espooseen... siellä mulle oli taas uusi kokemus tiedossa: koirapuisto. Äiskälle ja varsinkin mulle, oli iloinen yllätys, että pesäpallokentän vieressä oli koirapuisto. Sinnehän me suunnattiin. Puistossa oli aika hiljaista, mutta muutama kaveri sentään. Ne oli tosi kivoja, haisteltiin puolin ja toisin. Niitten omistajatkin oli kivoja, äiskä jutteli niiden kanssa mukavia. Käytiin välillä katsomassa peliä ja tultiin uudestaan puistoon. Silloin siellä olikin sellainen öykkäri Collie-poika, se ei sietänyt toisia uroksia ja pisti rähinäksi. Tunnelma oli jotenkin vaisumpi ja varautuneempi...

Käytiin me lauantaina Tervakoskella koiranäyttelyssäkin, ihan vain turisteina. Siellä oli paljon koiria ja ihmisiä, mutta osasin mä olla ihan hienosti. Katseltiin kun toisia collieita arvosteltiin ja odotettiin kovin, että oltaisiin nähty ihan "livenä" mun oikea isä 'Finn Arrow Exelent Example' mutta se oli jostain syystä jäänyt pois näyttelystä. Mutta olihan siellä paljon muita komeita ja kauniita yksilöitä. Minäkin yritin harjoitella poseerausta, mutta oliko vika sitten kuvaajassa tai tossa äiskässä, niin ei siitä vielä tämän parempi tullut. (Minähän olen täydellinen!)

Että sellaisia terveisiä kenttien laidoilta, Tellu.

PS: Muuten hyvä kuva musta, mutta miten tuo roskis tohon joutu?

PPS: Sen verran kasvutietoa, että äiskä on löytänyt ainakin yhden irronneen hampaan, joten nekin on sitten vaihtumassa.

Liikunnan riemua!

Heippa!

Suoraan asiaan: Iina laittoi mulle temppuradan pystyyn pellolle ja hauskaahan mulla oli (ja tulee olemaan toistekin). Nämä kuvat eivät tarvi suuria sanoja, katsokaapas mun liikunnan riemua!

....kukkuu putkesta...

...rengashyppy ja puomi ....

... hyppy alempaa ... ja korkeammalta....

Että tälläistä tällä kertaa! t: Tellu

Koululainen!

Hei taas kaikki kaverit!

Minä aloitin eilen koulun, viikkoa aiemmin kuin nuo meidän tytöt. Mun koulu onkin sellainen esi- (=pentu)koulu. Tässä mä olen autossa lähdössä (äiskä pyytää anteeksi likaista takaikkunaa). Autoilu ei musta ole vieläkään kivaa, mutta en mä enää autossa itke. Mulle tulee huono olo autossa, varmaan osasyynä on nää lämpimät ilmat. Onneksi matka ei ole pitkä, pentukurssin järjestää Janakkalan koirakerho, joiden kentälle meiltä kotitalolta on n. 10 km matka.

Kurssia vetää Jaana Jokinen, sillä oli itsellä autossa odottamassa kaksi australian paimenkoira-poikaa. Meitä pentuja oli paikalla 5, yhdeksän oli ilmottautunut, joten ensi kerralla voi olla enemmän säpinää. Tällä kertaa me pennut melkein vaan makoiltiin ja ihmeteltiin ympärillä olevaa hälinää, kun viereisellä kentällä oli epäviralliset toko-kisat menossa. Ne isot koirat osasi hienoja temppuja! (ehkä minäkin jonain päivänä...?.) Jaana kertoi ja kyseli mukana olleilta ihmisiltä koirajuttuja ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Tunnin lopulla Jaana kiersi meidän kaikkien pentujen luona yksitellen ja taputteli meitä. Me kaikki tykättiin siitä hirveesti, mäkin olin valmis syliin istumaan ja pussaamaan ... monta kertaa. Ensi kerralla taitaa alkaa enemmän meidän koirien osuus, saadaan mekin osallistua.

Tässä kaverit kentältä:

Hemppa Hertta (=Hempan sisko)Nipsu Sanni

Vaikka ei me koirat paljon kentällä tehty, niin kaikki uudet hajut ja toiminta ympärillä väsyttivät, tässä mun tyylinäyte eilen illalta (ja aika monelta muultakin illalta...) Vain kuorsaus puuttuu!

t: Tellu

PS: Kävin viime viikolla taas eläinlääkärillä, sain taas piikin niskaan ... tai itse asiassa kaksi piikkiä, kun tehosterokotteen lisäksi sain rabiesrokotteen (tulisikohan musta nyt uimari, kun vesikauhu on torjuttu..?)

Painan jo 12,2 kg, minkähän kokoisia mun sisko ja veljet jo on?

Karvaiset kaverit

Tellu täällä taas! Viikko on sujunut vilkkaasti, ollaan leikitty ja tehty metsälenkkejä, mutta sen lisäksi ollaan käyty myös "ihmisten ilmoilla".

Viikko sitten vietiin Sanni kaverin mökille Luopioisiin. Siellä oli meitä vastassa kolme Tiibetinspanielia: Tessa, Kinder ja Mimosa. Käveltiin porukassa Puutikkalan kyläjärvenkierros, ja oli komeat maisemat.

Sillä reissulla tein urhoollisen pelastuksenkin: kävin hakemassa ihmiskaverin järvellä olevalta kiveltä takaisin kuivalle maalle kivistä tehtyä polkua pitkin, ei se varmaan itse olisi osannut tai uskaltanut sieltä tulla. Että melkein sankarikoira ainesta jo ollaan.

Harjoiteltiin myös autojen ja ihmisten joukossa kulkemista Turengissa. Kesti vähän aikaa, että mä rauhoituin kävelemään nätimmin, enkä yrittänyt rynnätä joka auton perään, enkä yrittänyt tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Samalla reissulla käytiin eläintarvikekaupassa: siellä oli aivan ihanat tuoksut ja myyjätäti oli tosi ystävällinen, sain monta makupalaa. Ja Hanna osti mulle kumikanan joka näkyy ensimmäisessä kuvassa. Äiskä yritti estellä, mutta onneksi Hanna piti päänsä, se kana on meinaan nyt mun paras lelu. Sitä on ihana ravistella ja riepottaa.

Viikonlopuksi Iina ja Hanna lähtivät mummin ja ukin kanssa asuntoautoilemaan, ja Vemma tuli meille yökylään.

Meillä sujuu yhteiselo ihan hyvin. Mä haluaisin kyllä riekkua ja riehua enemmän, muttei Vemmaa huvita, niin sitten se vaan ärisee mulle. Me molemmat oltiin yhdessä äiskän kanssa katsomassa lauantaina jalkapalloa, kun Turengissa oli firmapuulaakit. Iskäkin oli pelaamassa(, kyllä, kuulitte oikein). Me osattiin käyttäytyä hurjan hienosti, vaikka olikin pitkä päivä ja paljon ihmisiä.

Ohessa on meidän naapuri Tangela. Kun me lähdetään lenkille, en voi mennä ohi moikkaamatta. Tangela on jo vanha rouva, mutta niiiiiiin ihana.

Röllikin olisi musta ihana, mutta se ei tykkää musta yhtään, niin kuin voitte sen ilmeistä lukea.

Esitellään nyt vielä mun kaksi karvaista siskoa: Okku ja Mytty

Että tämmöisiä kavereita mulla on, kivoja eikös vain.

Äiskä on ruvennut tällä viikolla metsälenkeillä ihan omituiseksi: se pysähtelee ja kaivaa maasta jotain pylly pystyssä. Se on yrittänyt näyttää ja 'haistattaa' niitä kanttarelleja mullekin, jos mä saisin vaikka hyvästä sienipaikasta vainun, mutta ei mua kyllä tollainen innosta. Mä haluan kulkea eteenpäin, enkä ootella hyttysten syötävänä. Ohessa yhden päivän saalis perattuna, äiti on noista ylpeä(?!).

t: Tellu

Tuhotyöt...?!

Terve vaan kaverit! 14-viikkoa on jo mulla ikää ... ja se näkyy naamasta, ei ole kohta enää vauvanpyöreydestä tietoakaan. Ei se haittaa, noi ihmiset paijaa ja pussaa mua silti!

Olen huomannut, että aika moni uusi ihminen kyselee mun perheeltä, että kuinkas monet kengät mä olen jo syönyt. Ja äiskä vastaa totuudenmukaisesti, etten yhtiäkään. Kysehän ei ole yrityksen puutteesta, vaan siitä, että perhe pitää pääsääntöisesti kenkiään ulkoeteisessä, johon on ovi kiinni. Terassilta mä joskus sieppaan croksit tai parit, mutten mä niitä järsi, vaan odotan että joku tulee leikkimään mun kanssa poliisia ja rosvoa, kiva leikki muuten, varsinkin kun mä olen niin paljon nopeampi ja ketterämpi kuin muut.

Mutta on mun hampaat johonkin epäsopivaankin osunut: antenninjohto, tietokoneen piuha, terassin oven tiivisteet...

matot:

... no, tyttöjen matoista ei ole niin väliäkään, äiskä sanoi, että ne pitäisi mennä vaihtoon muutenkin. Eihän isoilla tytöillä tarvi enää olla 'nalle puh'-mattoja. Mutta ei niitä kuulemma vielä vaihdeta, ehkä sitten jouluksi.

Saan mä kaikkea luvallistakin nakerrettavaa: rustoluita, possunkorvia, häränhäntiä, nahkaluita jne., mutta vahinkoja sattuu, kyllä te sen ymmärrätte. Vahingoista puheenollen, toisenlaisia vahinkoja (=pisuja) ei mulle enää ole sattunutkaan pitkään aikaan - ne on vauvojen touhua!

Äiskä ja Iskä on palannut lomalta takaisin töihin. Se on vähän muuttanut mun rytmiä, aamulenkki tehdään jo klo 5:30. Hyvin silti sujuu, tytötkin on vielä lomalla niin mulla on päivisin seuraa. Ja illalla tehdään metsälenkkejä, ollaan jo mustikat maisteltu ja äiskä on saanut pari kertaa kanttarelleja. Ei vaan ehditä ottaa samaa tahtia kuvia ja päivitellä tätä blogia. Mutta hitaasti hyvä tulee, eikös vaan.

Mansikanmakuisin terveisin, Tellu ja perhe.

Ulkoilua (ja vähän muuta)

Hei taas kaverit! Nyt olen täyttänyt 12-viikkoa, ja sen kunniaksi kävin tapaamassa eläinlääkäärisetää (taas!). Ovella muistin hajuista, että tuonne en välttämättä haluaisi mennä, mutta äiskä ja Sanni houkuttelivat naksujen kanssa mut sisälle, ja kävelin siis ihan omin jaloin eikä mua kannettu kainalossa. Lääkärisetä sanoi 'Moi' ja jotain se pisti mun niskaan, mutten mä edes huomannut. Ja sitten mua kehuttiin... ihan outo juttu! Siellä lääkärissä oli itse asiassa niin kivaa, etten mä meinannut enää lähteä kotiin. Taas houkuteltiin naksuilla.. NAM.

Ajattelin kertoa mun ulkoiluista hieman. Aika paljon olen omalla pihalla ihan vapaana, kun ilmatkin on niin hyvät, että aina on joku mun perään katsomassa. Muutaman kerran päivässä mulle laitetaan kaulapanta kaulaan ja hihna siihen kiinni, ja sitten lähdetään kävelylle. Tien laidassa kävely on tylsää, mutta useimmiten mennään metsään tai soramontulle, jossa saan juosta taas vapaana, joten kyllä se kannattaa vähän matkaa olla hihnan päässä. Äiskä on muuten pannut merkille, että Collien vaistot multa löytyy: kun olen hihnan päässä, voin tehdä kaikennäköisiä temppuja oman mieleni mukaan, mutta kun mut päästetään vapaaksi jossain muualla kuin pihalla, niin mulla alkaa paimennusvietti vaikuttamaan. Haistelen kyllä hajuja ja tutustun ympäristöön, mutta koko ajan mun on pidettävä silmällä mun laumaa ja 'paimennettava' niitä lähemmäs toisiaan... ettei vaan yksikään eksy.

Koska pidän vedestä (seison äiskän kastelukannun alla, ettei kukat saa liikaa vettä!), mua lähdettiin viemään järvenrantaan, jos vaikka harjottelisin uimaan. Ohessa ensimmäisestä kerrasta kuvasarjaa. En vielä uimaan mennyt, mutta tulin kuitenkin kahlaamaan, vaikka vähän pelotti.

Toisella uintikerralla olimmekin paremmalla rannalla. Oltiin Mummin ja Vaarin luona kylässä Hämeenlinnassa (siellä oli kivaa) ja Katumajärven rannalta löytyi hieno hiekkaranta joka oli ihan vain koirien käyttöön tarkoitettu (hienoa Hämeenlinna!!). Uskalsin kahlata jo vähän pitemmälle, joten ehkä musta tulee vielä uimari, tai sitten ei.

Olen aika hyvä hoitamaan puutarhaa. Äiskä kun repii rikkaruohoja kukkapenkeistä, niin olen aina mukana kiskomassa niitä kanssa maasta tai äiskän käsistä. Äiskän mielestä mä en vielä ole täydellinen, kun en osaa valkata rikkaruohon ja hienon perennan välillä, mutta hei... ei kukaan ole seppä syntyessään.

Pari kertaa olen keksinyt puutarhakompostin ihanuuden: siellä saa kaivaa, eikä kukaan kiellä. Onneksi Collien turkki putsaantuu hyvin ihan itsestään, muuten äiskällä olisi paljon harmaita hiuksia.

Onneksi kompostin vierestä löytyy heinäpelto, jossa voi käydä juoksemassa suurimmat liat (ja höyryt) pois. Että kesäisin terveisin, teidän Tellu.