1 kuukausi sitten
sunnuntai, 8. tammikuuta 2012
sunnuntai, 9. lokakuuta 2011
Kuulumisia
Heippa kaverit.
Syksy on mennyt vauhdilla eteenpäin. Mä käyn päivittäin metsälenkillä, isommalla tai pienemmällä, vielä kun pääsee ennen lumen tuloa. Monesti joudun tosin odottamaan isäntäväkeä, ne kun jäävät keräämään sieniä, eikä matka meinaa edetä. Tylsää! Mamman sienestys on tänä vuonna levinnyt kanttarelleista suppilovahveroihin. Ja niitä kun löydetään, niin ei päästä eteenpäin ollenkaan, niitä kun löytyy samalta alueelta paljon. Välillä yritän pomppia niiden päällä, ettei tarvisi ihan jokaista kerätä, muttei siitä ole suurtakaan apua.
Perhe on lähdössä syyslomalla Berliiniin, mä jään mummin ja ukin hoitoon. Äiskä toivoo, että mä osaan käyttäytyä siellä 5 päivää, se on kuitenkin aika pitkä aika. Mä olen välillä kuitenkin aika lennokas:
Käyttäytymisestä puheen ollen, äiskä ja mä ollaan ilmottauduttu kouluun: ruvetaan harjoittelemaan hieman tottelevaisuutta Itu-ryhmässä (eli ihan aloittelevissa). Ei meillä kilpakentät siinnä silmissä, mutta onhan se hyvää aivotyötä mullekin ja todennäköisesti mukavaa yhdessä tekemistä. Se alkaisi jo ensi sunnuntaina, mutta mamma on siellä Saksanmaalla, joten ollaan heti eka kerta pois... mutta sen jälkeen ollaan jouluun asti joka sunnuntai harjoittelemassa.
Mun turkki ei ole vieläkään entisensä, sehän ajettiin sentin sängelle kesän alussa. Siinä on näet käynyt niin, että aluskarva kasvaa yhtänopeasti (tai nopeammin) kuin päällyskarva, joten olen aikas harmaa koira (tosin nätti sellainen).
Meillä on vakiotreffit maanantai-iltaisin Ukon, Aapon ja Otson kanssa, kävellään Vanajaveden lenkki ja nautitaan hyvästä seurasta ja upeista maisemista. Huomenna taas nähdään Katri ja pojat.
Näihin tunnelmiin, Tellu.
Syksy on mennyt vauhdilla eteenpäin. Mä käyn päivittäin metsälenkillä, isommalla tai pienemmällä, vielä kun pääsee ennen lumen tuloa. Monesti joudun tosin odottamaan isäntäväkeä, ne kun jäävät keräämään sieniä, eikä matka meinaa edetä. Tylsää! Mamman sienestys on tänä vuonna levinnyt kanttarelleista suppilovahveroihin. Ja niitä kun löydetään, niin ei päästä eteenpäin ollenkaan, niitä kun löytyy samalta alueelta paljon. Välillä yritän pomppia niiden päällä, ettei tarvisi ihan jokaista kerätä, muttei siitä ole suurtakaan apua.
Perhe on lähdössä syyslomalla Berliiniin, mä jään mummin ja ukin hoitoon. Äiskä toivoo, että mä osaan käyttäytyä siellä 5 päivää, se on kuitenkin aika pitkä aika. Mä olen välillä kuitenkin aika lennokas:
Käyttäytymisestä puheen ollen, äiskä ja mä ollaan ilmottauduttu kouluun: ruvetaan harjoittelemaan hieman tottelevaisuutta Itu-ryhmässä (eli ihan aloittelevissa). Ei meillä kilpakentät siinnä silmissä, mutta onhan se hyvää aivotyötä mullekin ja todennäköisesti mukavaa yhdessä tekemistä. Se alkaisi jo ensi sunnuntaina, mutta mamma on siellä Saksanmaalla, joten ollaan heti eka kerta pois... mutta sen jälkeen ollaan jouluun asti joka sunnuntai harjoittelemassa.
Mun turkki ei ole vieläkään entisensä, sehän ajettiin sentin sängelle kesän alussa. Siinä on näet käynyt niin, että aluskarva kasvaa yhtänopeasti (tai nopeammin) kuin päällyskarva, joten olen aikas harmaa koira (tosin nätti sellainen).
Meillä on vakiotreffit maanantai-iltaisin Ukon, Aapon ja Otson kanssa, kävellään Vanajaveden lenkki ja nautitaan hyvästä seurasta ja upeista maisemista. Huomenna taas nähdään Katri ja pojat.
Näihin tunnelmiin, Tellu.
keskiviikko, 20. heinäkuuta 2011
Lomakuulumisia
Terve kaikki kaverit.
Olemme olleet kesälomatunnelmissa, säät ovat olleet suotuisat, minäkin olen viihtynyt kevennetyssä turkissani oikein hyvin.
Olemme olleet kesälomatunnelmissa, säät ovat olleet suotuisat, minäkin olen viihtynyt kevennetyssä turkissani oikein hyvin.
Juhannusta vietettiin perinteisesti Ukilla ja Mummilla. Tytöt maalaili hienon juhlalakanan joka poltettiin illalla kokon mukana.
Minä harjoittelin yhden viikonlopun verran asuntoautoelämää. Veimme Sannin Raumalle pesäpalloleirille ja samalla lomailimme viikonlopun siellä. Asuntoautoilu meni multa ihan hyvin, ainoastaan mun tarve pitää koko lauma koko ajan näköetäisyydellä aiheuttaa vinkunaa ja kitinää, joka välillä käy ihmisten hermoille (mutta sehän juuri on mun työni...). Kävin myös meressä kastautumassa.
Mun piti mennä luonnetestiin viime sunnuntaina, mutta kuinkas sitten kävikään... mulle tulikin juoksut ja piti jättää testi väliin.
Mä olen kulkenut viikon silmät sumussa, korvat luimussa, miellyttämisenhaluisena ja väliin rauhattomana. Olisin sulhasta vailla (kaikki kelpaa, ei erityisvaatimuksia koon, näön tai luonteen suhteen, tosin äiskä on ilmeisesti eri mieltä) ;)
Onkos muuten normaalia, että pidän itseni niin siistinä, ettei mun juoksuja meinaa huomata, ennenkuin sulhaset jo pyörii pihassa?
Kesäterveisin, Tellu
tiistai, 14. kesäkuuta 2011
Kesäkarvassa!
Heissan kaikki kaverit.
Kesä tuli (ja meni?) ja mun olotila oli kuin turkkilaisessa saunassa Kokeilkaas itse kulkea paksu turkki päällä, auringossa, 30 asteen helteessä. Joten tästä esipuheesta jo varmaankin arvaatte: pitkällisen harkinnan jälkeen perhe päätti, että mä saan luovuttaa suurimman osan karvoistani kesäksi pois. Ohessa kuvasarja ajelusta ja lopputuloksesta.
Ei musta ihan kaljua tehty, sellainen sentin, kahden sänki jätettiin + kaulus ja häntä kokonaisuudessaan, jalka- ja pyllykarvat hieman ohennettiin. Tuloksena harmaa, karkeakarvainen collie. Pari kertaa liikahdin niin, että muutama kolo turkista löytyy, muutenkin se on vähän nyrhityn näköinen, mutta ei se mitään, karva on uusiutuva luonnonvara.
t: Tellu
PS: Huomatkaa että tämä vaati 4 ihmisen työn: Iskä ajeli, Iina siisti saksilla, Hanna syötti naksuja ja Sanni kuvasi. Äiskä oli töissä ;)
Kesä tuli (ja meni?) ja mun olotila oli kuin turkkilaisessa saunassa Kokeilkaas itse kulkea paksu turkki päällä, auringossa, 30 asteen helteessä. Joten tästä esipuheesta jo varmaankin arvaatte: pitkällisen harkinnan jälkeen perhe päätti, että mä saan luovuttaa suurimman osan karvoistani kesäksi pois. Ohessa kuvasarja ajelusta ja lopputuloksesta.
Ei musta ihan kaljua tehty, sellainen sentin, kahden sänki jätettiin + kaulus ja häntä kokonaisuudessaan, jalka- ja pyllykarvat hieman ohennettiin. Tuloksena harmaa, karkeakarvainen collie. Pari kertaa liikahdin niin, että muutama kolo turkista löytyy, muutenkin se on vähän nyrhityn näköinen, mutta ei se mitään, karva on uusiutuva luonnonvara.
t: Tellu
PS: Huomatkaa että tämä vaati 4 ihmisen työn: Iskä ajeli, Iina siisti saksilla, Hanna syötti naksuja ja Sanni kuvasi. Äiskä oli töissä ;)
maanantai, 23. toukokuuta 2011
Aulangolla
Moro, moro!
Käytiin Aulangolla tosi mukavalla kävelyllä viikko sitten. Mukavan siitä teki seura: colliepojat Ukko, Aapo ja uusin tulokas Otso. Maisemat olivat upeat ja vahingossa kastoin talviturkkini pois. Ohessa kuvia:https://picasaweb.google.com/johnunkuvat/Aulankokavely160511?authkey=Gv1sRgCPXs34jvi_vVPg&feat=directlink
Reippain terveisin, Tellu
Käytiin Aulangolla tosi mukavalla kävelyllä viikko sitten. Mukavan siitä teki seura: colliepojat Ukko, Aapo ja uusin tulokas Otso. Maisemat olivat upeat ja vahingossa kastoin talviturkkini pois. Ohessa kuvia:https://picasaweb.google.com/johnunkuvat/Aulankokavely160511?authkey=Gv1sRgCPXs34jvi_vVPg&feat=directlink
Reippain terveisin, Tellu
torstai, 5. toukokuuta 2011
Käytiin lääkärissä
Heipsan,
nyt ihan ilman kuvalinkkiä kerron mitä mulle tällä viikolla on tapahtunut.
Sunnuntaina, oli tuulinen ja viileä päivä, äiskä kuivasi pyykkiä pihalla ja minä heittelin keppiä Sannin kanssa lähellä. Yhtäkkiä mua sattui johonkin, pääsi kimeä haukahdus. Äiskä katsoi, että mikä mulle tuli, Sannikin sanoi ettei hän huomannut että mihinkään olisin osunut. Äiskä sitten päätteli, että olin varmaankin purassut kieleeni, tosin verta ei näkynyt. En sen kipeemmältä näyttänyt, joten menimme normaalien iltatoimien pariin. Ennen nukkumaanmenoa olin tosi surkean näköinen ja apean oloinen, äiskä yritti kurkkia mun suuhun, ettei sinne vaan ollut mikään pistänyt. Mä en siitä suun ronkkimisesta kauheasti tykännyt, mutta sen verran äiskä näki, että normaalilta näyttää. Menimme nukkumaan ja aamulla äiskä antoi mulle aamupalaa. Minä, ahne koira kun tavallisesti olen, tuijotin apaattisena ruokakuppiani, enkä saanut syötyä. Tästä äiskä tiesi, että nyt ei tosiaankaan kaikki ole kunnossa.
Äiskä varasi eläinlääkärille ajan ja lähdimme lekurisetää tapaamaan. Lääkärille en tosiaankaan ajatellut suutani aukaista, joten sain piikin jalkaan ja pää muuttui tosi sumuiseksi. Tämänkään jälkeen pidin suuni supussa, mutta jotenkin äiskä ja lääkäri saivat kammettua sen auki. Pienen tutkimuksen jälkeen löytyi syy apeuteeni: kieleni alla oli pitkä halkeama ja reikä. Olin siis törmännyt leikkiessäni kepin päähän oikein kunnolla vaikkei sitä kukaan huomannutkaan. Lääkäri ihmetteli, ettei verta oltu nähty, sitä on täytynyt kuitenkin tulla... mä olen hyvä piilottelemaan tollaiset asiat. Haava tarkastettiin puhtaaksi ja sitten vaan antibioottia niskaan. Suusta nämä paranevat kuulemma hyvin itsekseen. Horjuvilla jaloilla pääsin autoon takaisin ja äiskä jäi kotiin mun seuraksi, eikä lähtenyt enää sinä päivänä töihin. Se rauhoittava aine sai mut laulamaan ja ulisemaan melkein koko päiväksi, illalla mentiin pienelle metsäkierrokselle, niin että loputkin höyryt lähtivät mun päästäni. Niin ja mun ruokahaluni: oli meinaan pikkasen ja paljon nälkä maanantai-iltana, söin oikein tupla-annoksen kun niin vatsa kurisi. Ihmisetkin sanoo: 'Hyvä ruoka, parempi mieli!' Tiistaina mä olinkin jo suht koht normaali, tai niin ainakin äiskä sanoi.
Tekevälle sattuu, puikkonokka kohti uusia seikkauluja!
teidän Tellu :)
nyt ihan ilman kuvalinkkiä kerron mitä mulle tällä viikolla on tapahtunut.
Sunnuntaina, oli tuulinen ja viileä päivä, äiskä kuivasi pyykkiä pihalla ja minä heittelin keppiä Sannin kanssa lähellä. Yhtäkkiä mua sattui johonkin, pääsi kimeä haukahdus. Äiskä katsoi, että mikä mulle tuli, Sannikin sanoi ettei hän huomannut että mihinkään olisin osunut. Äiskä sitten päätteli, että olin varmaankin purassut kieleeni, tosin verta ei näkynyt. En sen kipeemmältä näyttänyt, joten menimme normaalien iltatoimien pariin. Ennen nukkumaanmenoa olin tosi surkean näköinen ja apean oloinen, äiskä yritti kurkkia mun suuhun, ettei sinne vaan ollut mikään pistänyt. Mä en siitä suun ronkkimisesta kauheasti tykännyt, mutta sen verran äiskä näki, että normaalilta näyttää. Menimme nukkumaan ja aamulla äiskä antoi mulle aamupalaa. Minä, ahne koira kun tavallisesti olen, tuijotin apaattisena ruokakuppiani, enkä saanut syötyä. Tästä äiskä tiesi, että nyt ei tosiaankaan kaikki ole kunnossa.
Äiskä varasi eläinlääkärille ajan ja lähdimme lekurisetää tapaamaan. Lääkärille en tosiaankaan ajatellut suutani aukaista, joten sain piikin jalkaan ja pää muuttui tosi sumuiseksi. Tämänkään jälkeen pidin suuni supussa, mutta jotenkin äiskä ja lääkäri saivat kammettua sen auki. Pienen tutkimuksen jälkeen löytyi syy apeuteeni: kieleni alla oli pitkä halkeama ja reikä. Olin siis törmännyt leikkiessäni kepin päähän oikein kunnolla vaikkei sitä kukaan huomannutkaan. Lääkäri ihmetteli, ettei verta oltu nähty, sitä on täytynyt kuitenkin tulla... mä olen hyvä piilottelemaan tollaiset asiat. Haava tarkastettiin puhtaaksi ja sitten vaan antibioottia niskaan. Suusta nämä paranevat kuulemma hyvin itsekseen. Horjuvilla jaloilla pääsin autoon takaisin ja äiskä jäi kotiin mun seuraksi, eikä lähtenyt enää sinä päivänä töihin. Se rauhoittava aine sai mut laulamaan ja ulisemaan melkein koko päiväksi, illalla mentiin pienelle metsäkierrokselle, niin että loputkin höyryt lähtivät mun päästäni. Niin ja mun ruokahaluni: oli meinaan pikkasen ja paljon nälkä maanantai-iltana, söin oikein tupla-annoksen kun niin vatsa kurisi. Ihmisetkin sanoo: 'Hyvä ruoka, parempi mieli!' Tiistaina mä olinkin jo suht koht normaali, tai niin ainakin äiskä sanoi.
Tekevälle sattuu, puikkonokka kohti uusia seikkauluja!
teidän Tellu :)
maanantai, 11. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


