Pikaiset haukahdukset kaikille! On kiirettä pitänyt, enkä ole juuri koneen ääressä istunut.
Äiskä ja tytöt harrastavat iltaisin tai sitten me ollaan pihalla sadonkorjuuhommissa (minä kerään suuhuni jokaisen tippuneen karhunvatukan ja kerjään lisää vielä vieressä olevilta ihmisiltä, NAM).
Iltakahdeksalta me käydään pitemmällä lenkillä, ja siinä sen sitten huomaa ... syksyn tulon. On hämärää ja pimeää. Äiskällä ja tytöillä on hienot heijastinliivit, mutta mulla ei ollutkaan. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen: äiskän työkaveri Kirsti antoi meille kokeiluun hienon liivin ja nyt me NÄYTÄÄN pimeällä, tuli tänään testattua. Äiskä ja Sanni kävi vielä kaupoilla ja hommasi uuden hihnankin, siinäkin heijastinnauha mukana.
Vähän aikaa mä ihmettelin mikä mun selkään laitettiin, mutta nuuskuttelun ja parin maistamisen jälkeen se ei häirinnyt mua enää yhtään. Äiti huokaili tyytyväisenä: "joskus asiat voi olla helppoja, useimmiten ei...", mä en sitä oikein ymmärtänyt, mulle kaikki on kuitenkin suhteellisen helppoa ja yksinkertaista.
Tähän väliin en voi olla kehumatta: äiskä kyllästyi viikko sitten mun riekkumiseen keittiössä kun on ihmisten ruoka-aika. Ennen mä makoilin pöydän takana nätisti, niin ettei mun olemassaoloa huomannutkaan, mutta koipien kasvaessa myös ego meinasi ruveta kasvamaan. Niinhän siinä sitten kävi, että mut nykyään häädetään keittiöstä ihmisten syödessä. Pari -kolme päivää mä en meinannut sitä millään uskoa, mutta ei siinä mitkään temput auttanut. Tänään poistuminen sujui jo yhdellä käskyllä, enkä käynyt kertaakaan riekkumassa ovella, että: joko?joko?joko?
