maanantai 16. heinäkuuta 2012

Lenkillä tavattua

Ohessa linkki muutamaan luontokuvaan. Kun koiran kanssa on lenkillä, tulee luonto lähelle ;)
Luontokuvat

Kevät pikakelauksella

Hei kaikki kaverit. Pitkään aikaan en ole päivitellyt, joten tässä muutama kuva keväältä ja pientä tarinaa.
3v.kakku (11.4.2012) nam.

Meillä oli käymässä Italiasta Stephanie, Iinahan oli tammikuussa Milanossa viikon. Vietiin italian tyttöjä piknikille Aulangolle, esitin muutaman tempun että sain varmistettua oman osani eväistä.

Toukokuussa laitettiin tämän kevään ensimmäinen punkkilääke. Ensin ei mitään ongelmaa, mutta yön aikana oli mun häntä noussut ja kiertynyt ihan vinoon. Kesti melkein viikon, että oli taas normaalissa asennossa. Sama lääke ei viime kesänä aiheuttanut mitään ongelmaa, mutta vaihdoimme nyt Bayvanticciin, eikä vastaavaa ilmiötä tullut.

Sannilla alkoi kesäloma (ja musta tehtiin pelle).

Ollaan jatkettu talven ja kevään Hämeenlinnan hihnalenkkien jälkeen täällä meidän maisemissa yhteislenkkeilyä. Onkin aivan ihanaa saada juossta vapaana pitkin metsää ja soramonttua kavereitten kanssa. Kuvassa karvaiset: Tellu, Tifa, Ukko, Otso ja Aapo sekä ihmiset: Eveliina ja Katri

Juhannuksena oli vieraana menossa mukana Lyyti.

Tässä vielä mun kavereita: Aapo

minä ja Otso

Ukko ja minä

t: Tellu

PS: teen taas juoksuja, joten huomenna mennään hihnalenkille Aulangolle joutsenenpoikasia katsomaan