Karvaiset kaverit

Tellu täällä taas! Viikko on sujunut vilkkaasti, ollaan leikitty ja tehty metsälenkkejä, mutta sen lisäksi ollaan käyty myös "ihmisten ilmoilla".

Viikko sitten vietiin Sanni kaverin mökille Luopioisiin. Siellä oli meitä vastassa kolme Tiibetinspanielia: Tessa, Kinder ja Mimosa. Käveltiin porukassa Puutikkalan kyläjärvenkierros, ja oli komeat maisemat.

Sillä reissulla tein urhoollisen pelastuksenkin: kävin hakemassa ihmiskaverin järvellä olevalta kiveltä takaisin kuivalle maalle kivistä tehtyä polkua pitkin, ei se varmaan itse olisi osannut tai uskaltanut sieltä tulla. Että melkein sankarikoira ainesta jo ollaan.

Harjoiteltiin myös autojen ja ihmisten joukossa kulkemista Turengissa. Kesti vähän aikaa, että mä rauhoituin kävelemään nätimmin, enkä yrittänyt rynnätä joka auton perään, enkä yrittänyt tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Samalla reissulla käytiin eläintarvikekaupassa: siellä oli aivan ihanat tuoksut ja myyjätäti oli tosi ystävällinen, sain monta makupalaa. Ja Hanna osti mulle kumikanan joka näkyy ensimmäisessä kuvassa. Äiskä yritti estellä, mutta onneksi Hanna piti päänsä, se kana on meinaan nyt mun paras lelu. Sitä on ihana ravistella ja riepottaa.

Viikonlopuksi Iina ja Hanna lähtivät mummin ja ukin kanssa asuntoautoilemaan, ja Vemma tuli meille yökylään.

Meillä sujuu yhteiselo ihan hyvin. Mä haluaisin kyllä riekkua ja riehua enemmän, muttei Vemmaa huvita, niin sitten se vaan ärisee mulle. Me molemmat oltiin yhdessä äiskän kanssa katsomassa lauantaina jalkapalloa, kun Turengissa oli firmapuulaakit. Iskäkin oli pelaamassa(, kyllä, kuulitte oikein). Me osattiin käyttäytyä hurjan hienosti, vaikka olikin pitkä päivä ja paljon ihmisiä.

Ohessa on meidän naapuri Tangela. Kun me lähdetään lenkille, en voi mennä ohi moikkaamatta. Tangela on jo vanha rouva, mutta niiiiiiin ihana.

Röllikin olisi musta ihana, mutta se ei tykkää musta yhtään, niin kuin voitte sen ilmeistä lukea.

Esitellään nyt vielä mun kaksi karvaista siskoa: Okku ja Mytty

Että tämmöisiä kavereita mulla on, kivoja eikös vain.

Äiskä on ruvennut tällä viikolla metsälenkeillä ihan omituiseksi: se pysähtelee ja kaivaa maasta jotain pylly pystyssä. Se on yrittänyt näyttää ja 'haistattaa' niitä kanttarelleja mullekin, jos mä saisin vaikka hyvästä sienipaikasta vainun, mutta ei mua kyllä tollainen innosta. Mä haluan kulkea eteenpäin, enkä ootella hyttysten syötävänä. Ohessa yhden päivän saalis perattuna, äiti on noista ylpeä(?!).

t: Tellu

Tuhotyöt...?!

Terve vaan kaverit! 14-viikkoa on jo mulla ikää ... ja se näkyy naamasta, ei ole kohta enää vauvanpyöreydestä tietoakaan. Ei se haittaa, noi ihmiset paijaa ja pussaa mua silti!

Olen huomannut, että aika moni uusi ihminen kyselee mun perheeltä, että kuinkas monet kengät mä olen jo syönyt. Ja äiskä vastaa totuudenmukaisesti, etten yhtiäkään. Kysehän ei ole yrityksen puutteesta, vaan siitä, että perhe pitää pääsääntöisesti kenkiään ulkoeteisessä, johon on ovi kiinni. Terassilta mä joskus sieppaan croksit tai parit, mutten mä niitä järsi, vaan odotan että joku tulee leikkimään mun kanssa poliisia ja rosvoa, kiva leikki muuten, varsinkin kun mä olen niin paljon nopeampi ja ketterämpi kuin muut.

Mutta on mun hampaat johonkin epäsopivaankin osunut: antenninjohto, tietokoneen piuha, terassin oven tiivisteet...

matot:

... no, tyttöjen matoista ei ole niin väliäkään, äiskä sanoi, että ne pitäisi mennä vaihtoon muutenkin. Eihän isoilla tytöillä tarvi enää olla 'nalle puh'-mattoja. Mutta ei niitä kuulemma vielä vaihdeta, ehkä sitten jouluksi.

Saan mä kaikkea luvallistakin nakerrettavaa: rustoluita, possunkorvia, häränhäntiä, nahkaluita jne., mutta vahinkoja sattuu, kyllä te sen ymmärrätte. Vahingoista puheenollen, toisenlaisia vahinkoja (=pisuja) ei mulle enää ole sattunutkaan pitkään aikaan - ne on vauvojen touhua!

Äiskä ja Iskä on palannut lomalta takaisin töihin. Se on vähän muuttanut mun rytmiä, aamulenkki tehdään jo klo 5:30. Hyvin silti sujuu, tytötkin on vielä lomalla niin mulla on päivisin seuraa. Ja illalla tehdään metsälenkkejä, ollaan jo mustikat maisteltu ja äiskä on saanut pari kertaa kanttarelleja. Ei vaan ehditä ottaa samaa tahtia kuvia ja päivitellä tätä blogia. Mutta hitaasti hyvä tulee, eikös vaan.

Mansikanmakuisin terveisin, Tellu ja perhe.

Ulkoilua (ja vähän muuta)

Hei taas kaverit! Nyt olen täyttänyt 12-viikkoa, ja sen kunniaksi kävin tapaamassa eläinlääkäärisetää (taas!). Ovella muistin hajuista, että tuonne en välttämättä haluaisi mennä, mutta äiskä ja Sanni houkuttelivat naksujen kanssa mut sisälle, ja kävelin siis ihan omin jaloin eikä mua kannettu kainalossa. Lääkärisetä sanoi 'Moi' ja jotain se pisti mun niskaan, mutten mä edes huomannut. Ja sitten mua kehuttiin... ihan outo juttu! Siellä lääkärissä oli itse asiassa niin kivaa, etten mä meinannut enää lähteä kotiin. Taas houkuteltiin naksuilla.. NAM.

Ajattelin kertoa mun ulkoiluista hieman. Aika paljon olen omalla pihalla ihan vapaana, kun ilmatkin on niin hyvät, että aina on joku mun perään katsomassa. Muutaman kerran päivässä mulle laitetaan kaulapanta kaulaan ja hihna siihen kiinni, ja sitten lähdetään kävelylle. Tien laidassa kävely on tylsää, mutta useimmiten mennään metsään tai soramontulle, jossa saan juosta taas vapaana, joten kyllä se kannattaa vähän matkaa olla hihnan päässä. Äiskä on muuten pannut merkille, että Collien vaistot multa löytyy: kun olen hihnan päässä, voin tehdä kaikennäköisiä temppuja oman mieleni mukaan, mutta kun mut päästetään vapaaksi jossain muualla kuin pihalla, niin mulla alkaa paimennusvietti vaikuttamaan. Haistelen kyllä hajuja ja tutustun ympäristöön, mutta koko ajan mun on pidettävä silmällä mun laumaa ja 'paimennettava' niitä lähemmäs toisiaan... ettei vaan yksikään eksy.

Koska pidän vedestä (seison äiskän kastelukannun alla, ettei kukat saa liikaa vettä!), mua lähdettiin viemään järvenrantaan, jos vaikka harjottelisin uimaan. Ohessa ensimmäisestä kerrasta kuvasarjaa. En vielä uimaan mennyt, mutta tulin kuitenkin kahlaamaan, vaikka vähän pelotti.

Toisella uintikerralla olimmekin paremmalla rannalla. Oltiin Mummin ja Vaarin luona kylässä Hämeenlinnassa (siellä oli kivaa) ja Katumajärven rannalta löytyi hieno hiekkaranta joka oli ihan vain koirien käyttöön tarkoitettu (hienoa Hämeenlinna!!). Uskalsin kahlata jo vähän pitemmälle, joten ehkä musta tulee vielä uimari, tai sitten ei.

Olen aika hyvä hoitamaan puutarhaa. Äiskä kun repii rikkaruohoja kukkapenkeistä, niin olen aina mukana kiskomassa niitä kanssa maasta tai äiskän käsistä. Äiskän mielestä mä en vielä ole täydellinen, kun en osaa valkata rikkaruohon ja hienon perennan välillä, mutta hei... ei kukaan ole seppä syntyessään.

Pari kertaa olen keksinyt puutarhakompostin ihanuuden: siellä saa kaivaa, eikä kukaan kiellä. Onneksi Collien turkki putsaantuu hyvin ihan itsestään, muuten äiskällä olisi paljon harmaita hiuksia.

Onneksi kompostin vierestä löytyy heinäpelto, jossa voi käydä juoksemassa suurimmat liat (ja höyryt) pois. Että kesäisin terveisin, teidän Tellu.