Hei taas kaverit! Nyt olen täyttänyt 12-viikkoa, ja sen kunniaksi kävin tapaamassa eläinlääkäärisetää (taas!). Ovella muistin hajuista, että tuonne en välttämättä haluaisi mennä, mutta äiskä ja Sanni houkuttelivat naksujen kanssa mut sisälle, ja kävelin siis ihan omin jaloin eikä mua kannettu kainalossa. Lääkärisetä sanoi 'Moi' ja jotain se pisti mun niskaan, mutten mä edes huomannut. Ja sitten mua kehuttiin... ihan outo juttu! Siellä lääkärissä oli itse asiassa niin kivaa, etten mä meinannut enää lähteä kotiin. Taas houkuteltiin naksuilla.. NAM.
Ajattelin kertoa mun ulkoiluista hieman. Aika paljon olen omalla pihalla ihan vapaana, kun ilmatkin on niin hyvät, että aina on joku mun perään katsomassa. Muutaman kerran päivässä mulle laitetaan kaulapanta kaulaan ja hihna siihen kiinni, ja sitten lähdetään kävelylle. Tien laidassa kävely on tylsää, mutta useimmiten mennään metsään tai soramontulle, jossa saan juosta taas vapaana, joten kyllä se kannattaa vähän matkaa olla hihnan päässä. Äiskä on muuten pannut merkille, että Collien vaistot multa löytyy: kun olen hihnan päässä, voin tehdä kaikennäköisiä temppuja oman mieleni mukaan, mutta kun mut päästetään vapaaksi jossain muualla kuin pihalla, niin mulla alkaa paimennusvietti vaikuttamaan. Haistelen kyllä hajuja ja tutustun ympäristöön, mutta koko ajan mun on pidettävä silmällä mun laumaa ja 'paimennettava' niitä lähemmäs toisiaan... ettei vaan yksikään eksy.
Koska pidän vedestä (seison äiskän kastelukannun alla, ettei kukat saa liikaa vettä!), mua lähdettiin viemään järvenrantaan, jos vaikka harjottelisin uimaan. Ohessa ensimmäisestä kerrasta kuvasarjaa. En vielä uimaan mennyt, mutta tulin kuitenkin kahlaamaan, vaikka vähän pelotti.
Toisella uintikerralla olimmekin paremmalla rannalla. Oltiin Mummin ja Vaarin luona kylässä Hämeenlinnassa (siellä oli kivaa) ja Katumajärven rannalta löytyi hieno hiekkaranta joka oli ihan vain koirien käyttöön tarkoitettu (hienoa Hämeenlinna!!). Uskalsin kahlata jo vähän pitemmälle, joten ehkä musta tulee vielä uimari, tai sitten ei.
Olen aika hyvä hoitamaan puutarhaa. Äiskä kun repii rikkaruohoja kukkapenkeistä, niin olen aina mukana kiskomassa niitä kanssa maasta tai äiskän käsistä. Äiskän mielestä mä en vielä ole täydellinen, kun en osaa valkata rikkaruohon ja hienon perennan välillä, mutta hei... ei kukaan ole seppä syntyessään.
Pari kertaa olen keksinyt puutarhakompostin ihanuuden: siellä saa kaivaa, eikä kukaan kiellä. Onneksi Collien turkki putsaantuu hyvin ihan itsestään, muuten äiskällä olisi paljon harmaita hiuksia.
Onneksi kompostin vierestä löytyy heinäpelto, jossa voi käydä juoksemassa suurimmat liat (ja höyryt) pois. Että kesäisin terveisin, teidän Tellu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti