Karvaiset kaverit

Tellu täällä taas! Viikko on sujunut vilkkaasti, ollaan leikitty ja tehty metsälenkkejä, mutta sen lisäksi ollaan käyty myös "ihmisten ilmoilla".

Viikko sitten vietiin Sanni kaverin mökille Luopioisiin. Siellä oli meitä vastassa kolme Tiibetinspanielia: Tessa, Kinder ja Mimosa. Käveltiin porukassa Puutikkalan kyläjärvenkierros, ja oli komeat maisemat.

Sillä reissulla tein urhoollisen pelastuksenkin: kävin hakemassa ihmiskaverin järvellä olevalta kiveltä takaisin kuivalle maalle kivistä tehtyä polkua pitkin, ei se varmaan itse olisi osannut tai uskaltanut sieltä tulla. Että melkein sankarikoira ainesta jo ollaan.

Harjoiteltiin myös autojen ja ihmisten joukossa kulkemista Turengissa. Kesti vähän aikaa, että mä rauhoituin kävelemään nätimmin, enkä yrittänyt rynnätä joka auton perään, enkä yrittänyt tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Samalla reissulla käytiin eläintarvikekaupassa: siellä oli aivan ihanat tuoksut ja myyjätäti oli tosi ystävällinen, sain monta makupalaa. Ja Hanna osti mulle kumikanan joka näkyy ensimmäisessä kuvassa. Äiskä yritti estellä, mutta onneksi Hanna piti päänsä, se kana on meinaan nyt mun paras lelu. Sitä on ihana ravistella ja riepottaa.

Viikonlopuksi Iina ja Hanna lähtivät mummin ja ukin kanssa asuntoautoilemaan, ja Vemma tuli meille yökylään.

Meillä sujuu yhteiselo ihan hyvin. Mä haluaisin kyllä riekkua ja riehua enemmän, muttei Vemmaa huvita, niin sitten se vaan ärisee mulle. Me molemmat oltiin yhdessä äiskän kanssa katsomassa lauantaina jalkapalloa, kun Turengissa oli firmapuulaakit. Iskäkin oli pelaamassa(, kyllä, kuulitte oikein). Me osattiin käyttäytyä hurjan hienosti, vaikka olikin pitkä päivä ja paljon ihmisiä.

Ohessa on meidän naapuri Tangela. Kun me lähdetään lenkille, en voi mennä ohi moikkaamatta. Tangela on jo vanha rouva, mutta niiiiiiin ihana.

Röllikin olisi musta ihana, mutta se ei tykkää musta yhtään, niin kuin voitte sen ilmeistä lukea.

Esitellään nyt vielä mun kaksi karvaista siskoa: Okku ja Mytty

Että tämmöisiä kavereita mulla on, kivoja eikös vain.

Äiskä on ruvennut tällä viikolla metsälenkeillä ihan omituiseksi: se pysähtelee ja kaivaa maasta jotain pylly pystyssä. Se on yrittänyt näyttää ja 'haistattaa' niitä kanttarelleja mullekin, jos mä saisin vaikka hyvästä sienipaikasta vainun, mutta ei mua kyllä tollainen innosta. Mä haluan kulkea eteenpäin, enkä ootella hyttysten syötävänä. Ohessa yhden päivän saalis perattuna, äiti on noista ylpeä(?!).

t: Tellu