Viikko on taas vierähtänyt ja nyt olen jo 11-viikkoa vanha.
Haluaisin kertoa muutaman sanan yhdestä tärkeästä asiasta elämässä, nimittäin nukkumisesta. Sitä pitää/saa tehdä monta kertaa päivässä, välillä lyhyemmän torkun ja välillä ihan koko yön.
Kun muutin Träffin perheeseen, päätin heti että aion olla alakerran olohuoneen vahti ja valtias, ja jäin siis sinne nukkumaan aivan yksikseni. Ja hyvin nukuinkin, aivan kuin joka yö sen jälkeenkin.
Minulla ei ole lupaa nousta ihmisten sohville tai sängyille, mutta eipä se haittaa. Mulla on ihan omat kaksi sänkyä olohuoneessa:
Tuon korisängyn äiskä osti jo viime syksynä kirpparilta. Se oli aivan liian halpa, joten ei sitä voinut sinnekään jättää. Hän jopa uhosi istuvansa siinä vaikka itse, vaikkei koiraa koskaan taloon tulisikaan... onneksi niin ei sentään käynyt.
Se on sen verran pieni, etten varmaan siihen enää aikuisena mahdu. Enkä tiedä onko sitä sitten enää jäljelläkään, tykkään meinaan järsiä sen reunoja.
Tuo toinen sänky onkin tuollainen koppi. Äiskä osti sen päivää ennen kuin tulin taloon. Hän sai sellaisen ahaa-elämyksen, että koiralla tulee olla oma rauhaisa soppi, jonka voi ottaa vaikka pitempiaikaiseen kyläreissuunkin mukaan, niin että on omat hajut mukana.
Tänne on hyvä jemmata leluja, ja jos saan jonkun herkkupalan, niin sen voi syödä tämän uumenissa ihan rauhassa. Mutta nukkua täällä?! Ei toimi, ainakaan näin kesähelteellä. Korikaan ei ole mielestäni tarkoitettu nukkumiseen, kuin aivan joskus satunnaisesti.
Missäs minä sitten nukun? No ohessa kuva siitä: paras paikka on viileällä laattalattialla, strategisessa paikassa eteisen, olohuoneen ja keittiön välillä. Näin ei pääse mitään tapahtumaan ilman mun tietoa.
Että tämmöisiä tällä kertaa. Iloinen haukahdus ja nuolaisu kaikille kavereille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti