Joulun odotusta

Hei kaikki lukijat.
Taas on vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut. Talvi on viimeinkin tullut, ja se on tosi kivaa. Lumi on kivaa ja pakkanen vasta onkin mukavaa. Äiskä nauroi, että mä taidan luulla olevani sukua lapinkoirille, kun nautin yli 20 asteen pakkasesta suorastaan naurettavan paljon. Lenkille pitää päästä, ja jos lenkki meinaa jäädä lyhyeksi, niin jään mielenosoitukseksi istumaan ulkorappusille, enkä halua tulla sisälle. Se kai vähän toivoisi, että mä olisin hienohelma sohvaperuna, enkä haluaisi nenääni ulos laittaa jos sataa vettä, räntää, pieniä sammakoita... tai jos pakkasta mittarissa riittää. No pah, saikin äiskä tälläisen rämäpään..!

Mäkin sain kaksi uutta asuinkaveria, Dingon ja Fc Dj:n. Ne ovat kaksi undulaattia, jotka muuttivat Hannan huoneeseen. Mä saan välillä käydä niitä katsomassa. Ne ovat tyttö ja poika, vaalea turkoosin värinen on tyttö, Fc Dc ja tummansiniharmaa on poika, Dingo.

.

Kuten sanottu, mä tykkään ulkoilusta, varsinkin metsälenkeistä. Siellä saa kirmata vapaasti, tehdä näyttäviä hyppyjä, kiertää esteitä ja juosta niin paljon kun jaloista lähtee. Siellä voi myös leikkiä roolileikkejä, kuten tässä kuvassa leijonakuningas Simbaa.





Mulle on ilmaantunut pieniä mörköikä-merkkejä, (mähän olen jo 8 kk vanha). Aiemmin kirjoitin kuinka yritän aina pyydystää imurin, niin nytpä olen ruvennut sitä väistelemään toiseen huoneeseen. Se on vieläkin epäilyttävä, nyt jopa niin paljon, ettei sen kanssa kannata ruveta voimiaan mittelemään.


Toinen epäilyttävä juttu on ulkoa kuuluvat äänet, ainakin silloin kun kaikki muut ovat menneet tai menossa nukkumaan. Pariin otteeseen on mun täytynyt vahtia oikein kunnolla eteisen ja keittiön ikkunan välillä niitä rapistuksia, ja multa lähtee vahtihaukkuminen oikein kuuluvalla äänellä! (kysykää vaikka äiskältä ja iskältä jotka yrittävät nukkua). Äiskä vei mut oikein ulos katsomaan, ettei siellä mitään ole, että kuulen vain omiani, mutta epäilytti mua siltikin vielä, kun takaisin sisälle tultiin. Mutta ehkä äiskä on oikeassa, ei siellä tonttuja kummallisempia pihalla pyöri.





Tontuista puheen ollen, tässä yksi kuvattuna:

Träffin perhe haluaa toivottaa kaikille tutuille (ja tuntemattomille) oikein rauhallista joulua ja riemuntäytteistä uutta vuotta 2010!

Terveisin, Tellu.

Lumi tuli (...ja meni...)

Terveisiä lumisista maisemista! Saatiin lunta maahan, ja se oli musta ihanaa. Se maistuu hyvältä ja tuntuu jännältä kielen päällä. Lisäksi kaikki hajut löytyy paremmin, kun voi seurata jälkiä. Mulla ei tassut palella ollenkaan, eikä muutenkaan ole kylmä. Päinvastoin, mä voisin olla pihalla vaikka kuinka kauan. Mä saankin ulkoilla nyt myös yksin pihalla pitkän vaijerin päässä meidän kävelylenkkien lisäksi. Se on musta ihanaa, vaikka äiskä ei aluksi ajatuksesta niin välittänytkään.

Se, miten mä siihen sain mahdollisuuden, oli ihanat kalaperkeet meidän pellolla. Me ei tiedetä mistä ne oli tulleet, varmaankin linnut oli ne levittäneet jonkun kompostista. Ne joka tapauksessa olivat mun nenään sulotuoksuisia, joten mä söin niitä sekä tietysti kierin niissä, saadakseni nauttia tuosta ihanasta parfyymista. Äiskä ja iskä ei vaan ymmärtäneet tuoksun ihanuutta, ja kuskasivat mut suoralta kädeltä suihkuun (kahtena peräkkäisenä päivänä). Ja siitä tuli päätös mun laittamiseni "liekaan". No mikäs siinä, kivaa se on pihalla olla vähän pienemmissäkin ympyröissä. Pelkkä suihku ei sitten riittänyt, jouduin lisäksi matokuurille, ja siinä samassa joutui mun kaksi kissasiskoakin. No, lääkkeet menee hyvin alas, kun ne on murskattu ja hierottu jauhelihan sisään. Tuokaa tänne vaan, kyllä mä syön kaikki!

Mä en ole imurin ystävä, se on jotenkin epäilyttävä: pitää hurisevaa ääntä ja menee eestaas pitkin lattioita. Se pitää yrittää pyydystää ja pysäyttää, äiskääkin täytyy suojella, se kun aina huutaa kauheasti just kun mä olen nappaamassa siitä imurista kiinni. Mutta mut poistetaan usein paikalta, kai se äiskä haluaa taistella sen imurin kanssa ihan yksin, on se rohkee. Mutta jos pölypallot pitää pois saada, on mulla ja Sannilla siihen keino. Me leikitään vetoleikkiä ja samalla saa pölyt kyytiä.

Lumet ovat jo sulaneet, mutta kyllä sitä kuulemma lisää saadaan. Sitä odotellessa, Tellu.

PS: Meillä kävi kylässä tämmöinenkin koira, se haisi kyllä kovasti meidän Hannalta.....

(Eikö olekin hieno, Hanna maalasi sen ihan itse)

Syyskävelyä

Hei! Terveisiä kirpeästä syysilmasta. Tulimme juuri kävelylenkiltä metsästä ja äiskä muisti kerrankin ottaa kameran mukaan, siksi laitoin sen saman tien päivittämään blogia. Pakkasyön jäljiltä oli ihanan kirkas ilma ja hirvikärpäsetkin ovat paenneet, joten taas on ihana mennä pitkin metsiä. Vielä viime viikolla äiskä sai saaliiksi pari litraa kanttarelleja, mutta nyt taitaa pakkanen vienyt loput.

Olen muuten juuri tänään puoli vuotta vanha, onnea mulle (ja siskolle ja veljille)!

Metsässä mä voin mennä vapaana, en koskaan mene kauas äiskästä tai ainakin olen koko ajan näköetäisyydellä ja pidän huolen, ettei äiskä vaan eksy. Mutta pihalla olen ruvennut välillä isottelemaan, jolkottelen ilman korvia viereiselle pellolle, mihin mulla ei itse asiassa ole ollenkaan lupa mennä, mutta mä menen vaan ja katson koska äiskä yrittää tulla perään. Tää taitaa olla vähän murrosiän uhmaa, äiskä yrittää ymmärtää ja opettaa.....

Tässä vähän maisemakuvia tän päiväiseltä metsäkävelyltä:

Metsäkävelyn jälkeen mä vielä kävin pihan tarkastamassa. Ihmettelin, että vieläkö löytyisi mansikoita, ja löytyihän niitä. Parempiin (eli mun) suihin meni.

Sain naapurin Juhalta hirven sääriluun, iskä sahasi sen kolmeen osaan ja ensimmäinen osa on kohta jyrsitty. Se on herkkua! Ikenet tulee hieman kipeäksi, mutta ei pitäisi tulla hammaskiveä.

Nähdään taas, Tellu.

Syystekemisiä

Syksyisiä terveisiä kavereille! Aika on kulunut pihalla puuhaillessa ja sisällä touhuillessa. Ohessa kuvasatoa siitä.

Esimerkiksi äiskän halloween-kurpitsa meni parempiin suihin. Mutta se olikin niin pieni, ettei siitä olisi kunnon lyhtyä tullutkaan.

Muutenkin olen päivystänyt kasvihuoneen nurkilla, kun siellä on siivoiltu ja tuotu herkkupaloja kompostiinkin. Niitä olen sitten käynyt ryöväämässä ja maistelemassa. Kaivettiin me yksi keltainen karviainenkin iskän kanssa ylös ja istutettiin äiskän kanssa uusi punainen karviainen tilalle.

Sisällä otetaan vähän rauhallisemmin, leluja mulla riittää ... ja luita kanssa tarjoillaan säännöllisen epäsäännöllisesti.

Nyt jo väsyttää, jatketaan taas seuraavalla kerralla. Terveisin Tellu

Säihkettä...

Pikaiset haukahdukset kaikille! On kiirettä pitänyt, enkä ole juuri koneen ääressä istunut.

Äiskä ja tytöt harrastavat iltaisin tai sitten me ollaan pihalla sadonkorjuuhommissa (minä kerään suuhuni jokaisen tippuneen karhunvatukan ja kerjään lisää vielä vieressä olevilta ihmisiltä, NAM).

Iltakahdeksalta me käydään pitemmällä lenkillä, ja siinä sen sitten huomaa ... syksyn tulon. On hämärää ja pimeää. Äiskällä ja tytöillä on hienot heijastinliivit, mutta mulla ei ollutkaan. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen: äiskän työkaveri Kirsti antoi meille kokeiluun hienon liivin ja nyt me NÄYTÄÄN pimeällä, tuli tänään testattua. Äiskä ja Sanni kävi vielä kaupoilla ja hommasi uuden hihnankin, siinäkin heijastinnauha mukana.

Vähän aikaa mä ihmettelin mikä mun selkään laitettiin, mutta nuuskuttelun ja parin maistamisen jälkeen se ei häirinnyt mua enää yhtään. Äiti huokaili tyytyväisenä: "joskus asiat voi olla helppoja, useimmiten ei...", mä en sitä oikein ymmärtänyt, mulle kaikki on kuitenkin suhteellisen helppoa ja yksinkertaista.

Tähän väliin en voi olla kehumatta: äiskä kyllästyi viikko sitten mun riekkumiseen keittiössä kun on ihmisten ruoka-aika. Ennen mä makoilin pöydän takana nätisti, niin ettei mun olemassaoloa huomannutkaan, mutta koipien kasvaessa myös ego meinasi ruveta kasvamaan. Niinhän siinä sitten kävi, että mut nykyään häädetään keittiöstä ihmisten syödessä. Pari -kolme päivää mä en meinannut sitä millään uskoa, mutta ei siinä mitkään temput auttanut. Tänään poistuminen sujui jo yhdellä käskyllä, enkä käynyt kertaakaan riekkumassa ovella, että: joko?joko?joko?

Että tälläisiä kuulumisia (ja näkymisiä). T: Tellu

PS: Muistakaa tekin kaikki säihkyä iltahämärissä!

Pitkinpoikin juoksentelua...

Heissan kaverit! Kiireitä on pidellyt, en ole ehtinyt tännekään kirjoittaa. Koulutuksessa olen käynyt ahkerasti ja kotonakin harjoiteltu päivittäin, ainakin jotain pientä. Mutta mitä pieni collie ei tekisi ihanien raksujen eteen...

Kävin katsastamassa agilitykisoja, kun ne pidettiin Janakkalan koirakerhon kentällä, siellä samalla missä minäkin koulussa käyn. Oltiin tehty treffit toisen collieiden omistajan, Katri Vlasovin kanssa ja kylläpä hänellä olikin komeat pojat! Mä olin ihan ihastunut! Äiskä ei osannut ottaa hyvää kuvaa, mutta tästä voi pientä esimakua päätellä. Me siinä seurataan, miten toiset osaa agi-radalla kulkea.

Mä olen ollut myös katsomassa monta pesäpallo-ottelua. Mun perheen tytöt kaikki pelaa Janakkalan Janassa ja usein niiden pelireissut suuntautuu myös Helsingin suuntaan. Käytiin Roihuvuoressa, aika lähellä siinä, missä mun kasvattaja asuu. Ei nähty tuttuja, mutta F-tyttöjen peli kulki hienosti, kaksi voittoa tuli kotiin sillä kertaa.

D-tytöillä oli peli Espoossa, ja taas mä olin matkassa mukana. Autossa kulkeminen on mulle jo aikas iisiä, ei mua hetkauta muu kuin se lähteminen. Auton takaluukku kun aukeaa, mä lähden turvallisen välimatkan päähän, etten joutuisi taas kyytiin, mutta kyydissä olo ei ole sitten enää ongelma.

Mutta takaisin sinne Espooseen... siellä mulle oli taas uusi kokemus tiedossa: koirapuisto. Äiskälle ja varsinkin mulle, oli iloinen yllätys, että pesäpallokentän vieressä oli koirapuisto. Sinnehän me suunnattiin. Puistossa oli aika hiljaista, mutta muutama kaveri sentään. Ne oli tosi kivoja, haisteltiin puolin ja toisin. Niitten omistajatkin oli kivoja, äiskä jutteli niiden kanssa mukavia. Käytiin välillä katsomassa peliä ja tultiin uudestaan puistoon. Silloin siellä olikin sellainen öykkäri Collie-poika, se ei sietänyt toisia uroksia ja pisti rähinäksi. Tunnelma oli jotenkin vaisumpi ja varautuneempi...

Käytiin me lauantaina Tervakoskella koiranäyttelyssäkin, ihan vain turisteina. Siellä oli paljon koiria ja ihmisiä, mutta osasin mä olla ihan hienosti. Katseltiin kun toisia collieita arvosteltiin ja odotettiin kovin, että oltaisiin nähty ihan "livenä" mun oikea isä 'Finn Arrow Exelent Example' mutta se oli jostain syystä jäänyt pois näyttelystä. Mutta olihan siellä paljon muita komeita ja kauniita yksilöitä. Minäkin yritin harjoitella poseerausta, mutta oliko vika sitten kuvaajassa tai tossa äiskässä, niin ei siitä vielä tämän parempi tullut. (Minähän olen täydellinen!)

Että sellaisia terveisiä kenttien laidoilta, Tellu.

PS: Muuten hyvä kuva musta, mutta miten tuo roskis tohon joutu?

PPS: Sen verran kasvutietoa, että äiskä on löytänyt ainakin yhden irronneen hampaan, joten nekin on sitten vaihtumassa.

Liikunnan riemua!

Heippa!

Suoraan asiaan: Iina laittoi mulle temppuradan pystyyn pellolle ja hauskaahan mulla oli (ja tulee olemaan toistekin). Nämä kuvat eivät tarvi suuria sanoja, katsokaapas mun liikunnan riemua!

....kukkuu putkesta...

...rengashyppy ja puomi ....

... hyppy alempaa ... ja korkeammalta....

Että tälläistä tällä kertaa! t: Tellu

Koululainen!

Hei taas kaikki kaverit!

Minä aloitin eilen koulun, viikkoa aiemmin kuin nuo meidän tytöt. Mun koulu onkin sellainen esi- (=pentu)koulu. Tässä mä olen autossa lähdössä (äiskä pyytää anteeksi likaista takaikkunaa). Autoilu ei musta ole vieläkään kivaa, mutta en mä enää autossa itke. Mulle tulee huono olo autossa, varmaan osasyynä on nää lämpimät ilmat. Onneksi matka ei ole pitkä, pentukurssin järjestää Janakkalan koirakerho, joiden kentälle meiltä kotitalolta on n. 10 km matka.

Kurssia vetää Jaana Jokinen, sillä oli itsellä autossa odottamassa kaksi australian paimenkoira-poikaa. Meitä pentuja oli paikalla 5, yhdeksän oli ilmottautunut, joten ensi kerralla voi olla enemmän säpinää. Tällä kertaa me pennut melkein vaan makoiltiin ja ihmeteltiin ympärillä olevaa hälinää, kun viereisellä kentällä oli epäviralliset toko-kisat menossa. Ne isot koirat osasi hienoja temppuja! (ehkä minäkin jonain päivänä...?.) Jaana kertoi ja kyseli mukana olleilta ihmisiltä koirajuttuja ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Tunnin lopulla Jaana kiersi meidän kaikkien pentujen luona yksitellen ja taputteli meitä. Me kaikki tykättiin siitä hirveesti, mäkin olin valmis syliin istumaan ja pussaamaan ... monta kertaa. Ensi kerralla taitaa alkaa enemmän meidän koirien osuus, saadaan mekin osallistua.

Tässä kaverit kentältä:

Hemppa Hertta (=Hempan sisko)Nipsu Sanni

Vaikka ei me koirat paljon kentällä tehty, niin kaikki uudet hajut ja toiminta ympärillä väsyttivät, tässä mun tyylinäyte eilen illalta (ja aika monelta muultakin illalta...) Vain kuorsaus puuttuu!

t: Tellu

PS: Kävin viime viikolla taas eläinlääkärillä, sain taas piikin niskaan ... tai itse asiassa kaksi piikkiä, kun tehosterokotteen lisäksi sain rabiesrokotteen (tulisikohan musta nyt uimari, kun vesikauhu on torjuttu..?)

Painan jo 12,2 kg, minkähän kokoisia mun sisko ja veljet jo on?

Karvaiset kaverit

Tellu täällä taas! Viikko on sujunut vilkkaasti, ollaan leikitty ja tehty metsälenkkejä, mutta sen lisäksi ollaan käyty myös "ihmisten ilmoilla".

Viikko sitten vietiin Sanni kaverin mökille Luopioisiin. Siellä oli meitä vastassa kolme Tiibetinspanielia: Tessa, Kinder ja Mimosa. Käveltiin porukassa Puutikkalan kyläjärvenkierros, ja oli komeat maisemat.

Sillä reissulla tein urhoollisen pelastuksenkin: kävin hakemassa ihmiskaverin järvellä olevalta kiveltä takaisin kuivalle maalle kivistä tehtyä polkua pitkin, ei se varmaan itse olisi osannut tai uskaltanut sieltä tulla. Että melkein sankarikoira ainesta jo ollaan.

Harjoiteltiin myös autojen ja ihmisten joukossa kulkemista Turengissa. Kesti vähän aikaa, että mä rauhoituin kävelemään nätimmin, enkä yrittänyt rynnätä joka auton perään, enkä yrittänyt tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Samalla reissulla käytiin eläintarvikekaupassa: siellä oli aivan ihanat tuoksut ja myyjätäti oli tosi ystävällinen, sain monta makupalaa. Ja Hanna osti mulle kumikanan joka näkyy ensimmäisessä kuvassa. Äiskä yritti estellä, mutta onneksi Hanna piti päänsä, se kana on meinaan nyt mun paras lelu. Sitä on ihana ravistella ja riepottaa.

Viikonlopuksi Iina ja Hanna lähtivät mummin ja ukin kanssa asuntoautoilemaan, ja Vemma tuli meille yökylään.

Meillä sujuu yhteiselo ihan hyvin. Mä haluaisin kyllä riekkua ja riehua enemmän, muttei Vemmaa huvita, niin sitten se vaan ärisee mulle. Me molemmat oltiin yhdessä äiskän kanssa katsomassa lauantaina jalkapalloa, kun Turengissa oli firmapuulaakit. Iskäkin oli pelaamassa(, kyllä, kuulitte oikein). Me osattiin käyttäytyä hurjan hienosti, vaikka olikin pitkä päivä ja paljon ihmisiä.

Ohessa on meidän naapuri Tangela. Kun me lähdetään lenkille, en voi mennä ohi moikkaamatta. Tangela on jo vanha rouva, mutta niiiiiiin ihana.

Röllikin olisi musta ihana, mutta se ei tykkää musta yhtään, niin kuin voitte sen ilmeistä lukea.

Esitellään nyt vielä mun kaksi karvaista siskoa: Okku ja Mytty

Että tämmöisiä kavereita mulla on, kivoja eikös vain.

Äiskä on ruvennut tällä viikolla metsälenkeillä ihan omituiseksi: se pysähtelee ja kaivaa maasta jotain pylly pystyssä. Se on yrittänyt näyttää ja 'haistattaa' niitä kanttarelleja mullekin, jos mä saisin vaikka hyvästä sienipaikasta vainun, mutta ei mua kyllä tollainen innosta. Mä haluan kulkea eteenpäin, enkä ootella hyttysten syötävänä. Ohessa yhden päivän saalis perattuna, äiti on noista ylpeä(?!).

t: Tellu