Käytiin lääkärissä

Heipsan,
nyt ihan ilman kuvalinkkiä kerron mitä mulle tällä viikolla on tapahtunut.
Sunnuntaina, oli tuulinen ja viileä päivä, äiskä kuivasi pyykkiä pihalla ja minä heittelin keppiä Sannin kanssa lähellä. Yhtäkkiä mua sattui johonkin, pääsi kimeä haukahdus. Äiskä katsoi, että mikä mulle tuli, Sannikin sanoi ettei hän huomannut että mihinkään olisin osunut. Äiskä sitten päätteli, että olin varmaankin purassut kieleeni, tosin verta ei näkynyt. En sen kipeemmältä näyttänyt, joten menimme normaalien iltatoimien pariin. Ennen nukkumaanmenoa olin tosi surkean näköinen ja apean oloinen, äiskä yritti kurkkia mun suuhun, ettei sinne vaan ollut mikään pistänyt. Mä en siitä suun ronkkimisesta kauheasti tykännyt, mutta sen verran äiskä näki, että normaalilta näyttää. Menimme nukkumaan ja aamulla äiskä antoi mulle aamupalaa. Minä, ahne koira kun tavallisesti olen, tuijotin apaattisena ruokakuppiani, enkä saanut syötyä. Tästä äiskä tiesi, että nyt ei tosiaankaan kaikki ole kunnossa.
Äiskä varasi eläinlääkärille ajan ja lähdimme lekurisetää tapaamaan. Lääkärille en tosiaankaan ajatellut suutani aukaista, joten sain piikin jalkaan ja pää muuttui tosi sumuiseksi. Tämänkään jälkeen pidin suuni supussa, mutta jotenkin äiskä ja lääkäri saivat kammettua sen auki. Pienen tutkimuksen jälkeen löytyi syy apeuteeni: kieleni alla oli pitkä halkeama ja reikä. Olin siis törmännyt leikkiessäni kepin päähän oikein kunnolla vaikkei sitä kukaan huomannutkaan. Lääkäri ihmetteli, ettei verta oltu nähty, sitä on täytynyt kuitenkin tulla... mä olen hyvä piilottelemaan tollaiset asiat. Haava tarkastettiin puhtaaksi ja sitten vaan antibioottia niskaan. Suusta nämä paranevat kuulemma hyvin itsekseen. Horjuvilla jaloilla pääsin autoon takaisin ja äiskä jäi kotiin mun seuraksi, eikä lähtenyt enää sinä päivänä töihin. Se rauhoittava aine sai mut laulamaan ja ulisemaan melkein koko päiväksi, illalla mentiin pienelle metsäkierrokselle, niin että loputkin höyryt lähtivät mun päästäni. Niin ja mun ruokahaluni: oli meinaan pikkasen ja paljon nälkä maanantai-iltana, söin oikein tupla-annoksen kun niin vatsa kurisi. Ihmisetkin sanoo: 'Hyvä ruoka, parempi mieli!' Tiistaina mä olinkin jo suht koht normaali, tai niin ainakin äiskä sanoi.
Tekevälle sattuu, puikkonokka kohti uusia seikkauluja!
teidän Tellu :)

Tellu 2v.

Tässä kakku:

Nam, tekis jo vähän mieli.
 

Mutta ensin kunnon koirat odottavat luvan.

Ja sitten ääntä kohti.

 

Nami, nami, maiskis, maiskis!

 

t: Tellu

Sanni ja Tellu

Seuraava video ei ole herkkähermoisille ;)

Näin putsaat hampaasi pastillin syönnin jälkeen....

Laskiaisen viettoa

Tästä tulikin vahingossa mustavalkobloggaus. Äiskä oli vahingossa säätänyt kameran asetuksia...

Suuren ihmisjoukon lisäksi, meitä oli laskiaista viettämästä kolme karvakuonoakin. Tässä ollaan päästy samaan kuvaan, vasemmalta oikealle: Mä (=Tellu), Vemma ja Lyyti.

Olisin tykännyt riehua enemmänkin, mutta eivät nämä vanhemmat rouvat niin kauheasti halunneet mun kanssa leikkiä. No riekuttiin sitten muuten vaan: vedin pulkkaa, hain keppiä, komensin lapsia, juoksentelin ympäriinsä muuten vaan ja yritin viedä ihmisten mölkkypelistä puupalikoita (tätä kyllä yritti muutkin koirat). Ulkoilun jälkeen maistui taas ruoka :)!

t: Tellu

PS: "Kukkuu"

Helmikuisia lumiotoksia

Hei kaikille, Tellu täällä taas moikkailee. Elämä on ollut mukavan tavallista: ulkoilua, syömistä, leikkiä ja nukkumista, sekä tietysti paljon pusuttelua. Laitan siis vain muutaman kuvan, kun erikoisempia kertomisia ei ole.

 

Mun paikka autossa on peräosassa, mutta pääsen mä joskus moikkaamaan takapenkin kavereita tästä kätevästä pienestä luukusta.

 

Lunta riittää....

 

.. pihassakin on taas varsinainen vuori, mutta kyllä se keväällä sulaa ja alla oleva kukkamaa kukoistaa.

Tässä on meidän metsälenkin alkupää, lunta on niin paljon, että kävellään vaan polkua pitkin.

Metsässä punertava auringon kajo ja viileän sininen leikkivät keskenään.

Melkein jo kevättä ilmassa, se johtuu auringonpaisteesta (tosin pakkasta melkein  20 astetta).

Iskä tykkää tiputella lunta puista... mun päälle.

Odotellaan kevättä yhdessä, vaikka kyllä mulle tämä pakkanenkin kelpaa. t: Tellu

Lahti 16.1.2011

Kävinpä taas pyörähtämässä näyttelykehässä, ja tuloksena nuorten luokassa H. Tuomarina oli Saija Juutilainen ja arvostelu seuraava:

"Voimakasrunoinen nuori narttu, joka saa kokonaisuutena jäntevöityä. Hyvä raajaluusto. Turhan syväkalloinen pää, jossa kuitenkin hyvä otsapenger. Hyvät korvat, hieman pyöreät silmät. Kaunis niska. Hyvät kulmaukset ja käpälät. liikkuu hieman jäykästi takaa ja löysästi edestä. Hyvä karvanlaatu. Ylälinja saa tiivistyä."

 Mun kehäkäyttäytyminen oli hienoa, ennen kehää meinasin haukkua kaikki pystyyn ja olin muutenkin rauhaton, mutta se taitaa olla kokemuksen puutetta.

Sain mä pusun silti, vaikken pystejä kotiin tuonutkaan...

Mä olen kyllä kaunís koira, kun näitä talvikuvia samalta päivältä katsotaan... ja vauhtia löytyy...

Nämäkin kuvat on Kervisen Heidin ottamia, kiitos niistä!

Tapaamisiin, Tellu.

Lumi tuli!

Lumitunnelmia Harvialasta:

Tellu

Risun kiskontaa



Äiskää!!! Iina kiusaa!!



Mä saan sen!

Valjasharjoittelua, täytyy vain saada parempi pulkka perään.

Näin se sujuu.

Lumi siis tuli, mutta minä tyttö tiputin heti viime näyttelyn jälkeen kaiken aluskarvan. Kaipa se takaisin kasvaa, mutta olen tosi solakka näin. En mä palele, joten eiköhän sieltä ole uusi karva jo tulossa.

Äiskä ei ole ihan varma oliko mulla taas juoksu, ainakin mielialat vaihteli kahden viikon uhmasta, viikon "taidan epäillä kaikkea ja kaikkia" -asenteeseen. No hormoonit ovat sittemmin tasaantuneet, hyvä niin, oli meinaan ylenmääräistä merkkailua, uuden makuutyynyn nylkytystä (?!), uhmaa... ja tosiaankin karvanlähtöä. Meidän perheessä näitä teinejä riittää!

Syksy alkoi hyvin, kun meillä on pakastin täynnä peuran luita, nannaa. Näistä suuri kiitos Juhalle naapuriin! Mulla on aina ollut hyvä ruuansulatus. Ruuaksi kuluu pääasiassa JahtiVahtia (tällä hetkellä kanariisiä), satunnaisesti koiranmakkaraa, ihmisten jämäruokaa, raejuustoa, piimää.. ja pari kertaa viikossa luu. Koulutusta tehdään JahtiVahdilla tai Frolic-nappuloilla. Kyllä näillä eväillä pystyssä pysyy, mutta minähän söisin paljon enemmän, jos vaan annettaisiin.

Mutta jatketaan juttua toiste, haukkumisiin! T: Tellu